Mun suurin pelko on tällä hetkellä se, että minkäänlaista hedelmöittymistä ei tapahdu. Tässä meidän lääkärin mieleisessä IVF:ssä ei ole tavoitteena saada valtavasti munarakkuloita, kuulemma joku 5-10 olisi optimaalinen. Ei se määrä vaan se laatu. Mä jotenkin uskon, että kyllä musta saadaan revittyä irti rakkula tai pari. Mutta sitten... mitä tapahtuu sitten? Mä niin pelkään, että yksikään ei hedelmöity.

Riippuen siittiöiden sen hetkisestä tilasta, meille tehdään joko IVF tai ICSI. Tai sitten tehdään puolet ja puolet. Tietävät kuulemma labrassa yleensä tosi hyvin, mitä missäkin tilanteessa kannattaa tehdä.

Sitten on vielä se kiinnittyminen... Mutta niin pitkälle mä en ole edes vielä ajatuksissa päässyt. Mä jumitan mielessäni aina tuohon hedelmöittymis-kohtaan. ARGH! On todella vaikea keskittyä töihin, kun tämä pyörii mielessä koko ajan!

Eikös kiinnittymisen kannalta ole hyvä asia, että mun kohdun limakalvo on vaikuttanut aina olevan just sellainen kuin pitääkin? Lääkäri on suorastaan ylistänyt sitä niin paljon, että kohtu saattaa pian ylpistyä. :)