Ei ole oikeastaan mitään kirjoitettavaa ja kerrottavaa. Turta olo jatkuu. Mä jotenkin olen työntänyt tämän asian kokonaan syrjään, jonnekin kiven koloon. Ja taas toisaalta en ole. Toisaalta ajattelen tätä koko ajan ja jatkuvasti. Eihän sellainen yhtälö ole edes mahdollista, mutta niin se vaan on.

Ehkä mä tavallaan katson tätä koko asiaa ulkopuolelta. Seuraan elämääni ulkopuolelta ja mietin, että voi voi tuotakin lapsetonta raukkaa.

Joulu on pahaa aikaa. Mietin, onko mahdollista elää joulun läpi turtana? Taas yhden lapsettoman joulun. Taas on vuosi kulunut, eikä mikään muu ole muuttunut paitsi toivon määrä. Se on romahtanut.