Fiilikset on taas jotenkin low. Viikonloppu oli oikein mukava, kavereitakin oli kylässä. Jotenkin nyt illalla aloin kuitenkin taas murehtia... Johtunee siitäkin, että täti-ei-toivottu on tulossa lähiaikoina kylään (tällä kertaa ei siis mitään toivoa, on niiiiiiin lomakierto ollut, että luomupupuiluakaan ei ole oikeisiin aikoihin harrastettu). Ennen tätiä on aina tällaiset fiilikset, oon ihan hermoheikko ja herkkänahkainen itkupilli!

Nyt mä murehdin, ennen ensimmäistäkään hoitoa, että mitä jos tästä ei tule mitään? Miten isoja ne pettymykset on jonkun epäonnistuneen IVF:n jälkeen? Äsh, tiedän, mennään nyt nämä inssit ensin. Ja ei kait niitä olisi edes ehdotettu, ellei niillä olisi mitään mahiksia? Tai en tiedä, olisikohan. Tai ei kait lääkärikään kaikkea tiedä.

Argh. Nyt mun pitää saada itseni jotenkin positiiviseksi! Pääsiäinen menee anoppilassa ja vaikka minulla on ihan mukavat anoppi ja appiukko, en halua olla siellä ihan itkupillinä. Pakko saada itseni kokoon!

Mä tiedän, että pian mulla on taas ihan optimistinen ja jees olo. Nyt tarvii vaan puhua järkeä tähän pikkupäähän ja yrittää saada ajatukset pois asiasta. Onneksi huomenna on töissä kiire ja sen jälkeen pääsen rakkaan harrastukseni pariin. Eiköhän se tästä. Eiköhän se.