Minä olen aina ajatellut, että perjantai 13.päivä on onnenpäiväni. Ne epäonnen jutut kuulostaa niin ikäviltä. Sitä paitsi hyviä asioita on tapahtunut minulle perjantai 13. päivinä (mitenköhän tuokin taipuu?!). Toivotaan! Nimittäin tänään oli toinen inssi.

Kaikki näytti ihan hyvältä. Munarakkulan mollukka oli iso. Miehen tuloksetkin olivat pesun jälkeen ihan jees. Tai siis, eivät ainakaan mitkään surkeat. Meidän lääkäri on usein tosi positiivinen, niin siksi on vaikea tietää. :) Nytkin hän puhui meille jo pitkät pätkät ajan varaamisesta alkuraskauden ultraan. Lopuksi hoksasi sentään sanoa, että "niin siis, JOS niin käy".

Tällä viikolla olen tehnyt etätöitä kolmena päivänä sen vuoksi, koska minun on pitänyt käydä klinikalla. Onneksi minun esimieheni on näin reilu!

Eli kuten tekstistä voi päätellä, minulla on todella positiivinen olo tällä hetkellä. Toisaalta on vaikea päättää, että miten nyt pitäisi tuntea. Kannattaako täysillä nauttia toiveikkaasta fiiliksestä niin kauan kuin sitä kestää vai pitäisikö jo nyt alkaa pitämään itselleni puhuttelua siitä, miten heikot prosentuaaliset mahdollisuudet on onnistua? Ettei sitten putoaisi niin korkealta. Vaikka pari postausta taaksepäin voinkin lukea, että minkäänlainen valmistautuminen ei lievennä sitä pettymystä pätkääkään!

EHKÄ TEENKIN NÄIN:
yritän pitää kiinni hyvästä olosta, mutta olla mahdollisimman pitkälti yhdistämättä sitä tähän lapsiasiaan. Siis niin, että hymyilen ja nautin päivästä ja elämästä yleensä. Onneksi on viikonloppu!