Onko tarkoitus, että meidän geenimme eivät jatku, koska me kärsimme lapsettomuudesta? Pitäisikö se vain hyväksyä? Tämä suuri kysymys tulee esiin aina, kun puhutaan lapsettomuudesta.

Minun ystävälläni on ikävä suolistosairaus, hänen miehellään on lievempiä samankaltaisia ongelmia. He eivät varsinaisesti yrittäneet lasta, mutta olivat pitkään, vuosikausia, ilman ehkäisyä ja lapsi oli tervetullut. Syntyi ihana tyttö, jolla valitettavasti nyt parin vuoden ikäisenä on jo havaittavissa viitteitä samasta sairaudesta. Sairaus ei ole vakava, mutta ikävä. Olisiko siis heidänkin geeninsä pitänyt olla yhdistymättä?

Miehelläni on hitaita ja epämuodostuneita siittiöitä - kärsiikö meidän mahdollinen poikamme samasta asiasta? Siirrämmekö tämän seuraavalle sukupolvelle. Anoppi ja appiukko saivat ensimmäisen lapsensa helposti, mutta toista he odottivat vuositolkulla. Ehkä kyse oli samasta ongelmasta. Ehkä kaikki tämän suvun miehet kärsivät tästä ongelmasta. Toisaalta, loppujen lopuksi appivanhempani saivat toisenkin lapsen. Ilman hoitoja, luomusti. Pitäisikö heitä nyt syyttää siitä, että he eivät käyneet tutkimuksissa, vaan tietämättään välittivät ehkä eteenpäin huonoja geenejä mitä siittiöihin tulee?

Kuka asettaa rajat sille, mitkä geenit saavat yhdistyä ja mitkä eivät? Luonto? Jumala? Olen sanonut siitä aikaisemminkin, mutta luonnolla/Jumalalla (mihin kukin uskookin) on vielä monta mahdollisuutta vaikuttaa tapahtumiin, vaikka käytettäisiinkin lapsettomuushoitoja. Koska yllätysyllätys: kaikki eivät koskaan saa lasta, eivät edes hoitojen avulla. Mielestäni ihminen usein yliarvioi kykyjään ja mahtiaan. Aivan kuin me vastoin luontoa tai Jumalaa voisimme tehdä jotain täysin mahdotonta.

Voi olla, että saamme lapsen hoitojen avulla, mutta voi olla, että olisimme saaneet lapsen joka tapauksessa. Voi olla, että seitsemän vuoden päästä olisin havainnut olevani luomusti raskaana ja silloin ikäni olisi tuonut raskauteen lisää riskejä. Voi olla, että meidän mahdollinen poikamme tulee kärsimään samoista ongelmista, mitä me nyt käymme läpi. Voi olla, että niin ei käy! Voi olla, että hänen veijarinsa ovat kaupungin nopeimmat. Heh. :) Voi olla, että emme saa lasta hoitojen avulla, mutta silti huomaan seitsemän vuoden päästä olevani luomusti raskaana. Ja lopuksi: voi olla, että meidän geenimme eivät kertakaikkiaan sovi yhteen, eikä niistä millään tavalla saada mitään, mikä pysyisi elossa. Ei luomusti, ei hoidoilla.

Mutta jos minun pitäisi olla haluamatta lasta sen vuoksi, että hänen geeniperimänsä ei ehkä ole täydellinen, olen eri mieltä. Vaikka myönnän, että itsekin olen tätä asiaa ja kysymystä ankarasti pohtinut. Ulkopuolisen on helppo sanoa tuo lause: ehkä teidän geeninne ovat sellaisia, että niitä ei pidä jatkaa. Samat ihmiset ovat varmasti ensimmäisenä barrikadeilla, kun puhutaan geenimanipulaatiosta. Se on osittain ristiriitaista. Kuka meistä on täydellinen? Pitäisikö vain kauniiden, viisaiden ja todella terveiden yhdistyä ja muiden ehkäistä? Missä menee raja? Tarvitaanko geenikartoitus ja täydellinen terveystarkastus ennen kuin on lupa haluta lasta, saada lapsi.

Minun mielipiteeni on siis yhä sama: en usko, että yksikään lapsi, jonka ei kuulu tähän maailmaan syntyä, syntyy.

Raskaista pohdinnoista keveisiin tunnelmiin:
Hyvää ja Vähäsateista Juhannusta kaikille!