Ajattelin kertoa hieman kuulumisiamme, hyviä sellaisia. Vatsa kasvaa ja pieni poikamme (sehän hän on :) potkii jo voimakkaasti. Raskausviikkoja on takana 25.

Alku oli kauhea. Pahoinvointi oli niin voimakasta, että jouduin viettämään aikaani sairaalassa tiputuksessa. Sen jälkeen kaikki on mennyt hyvin, ongelmitta.

Luen edelleen paljon lapsettomuudesta kärsivien kirjoituksia ja ajatuksia. Tunnistan niistä suurimman osan ja toivon koko sydämestäni jokaiselle kirjoittajalle onnea. Kun luen muiden raskaana olevien nettikirjoittelua, tunnen yhteenkuuluvaisuutta vain ani harvoin. En oikein tiedä miksi. Kai se on sitä, että niin monen kanssa on niin erilainen tie ollut tähän pisteeseen.

En edelleenkään ota päivääkään itsestäänselvyytenä. En murehdi enää jatkuvasti, vaan olen alkanut ajattelemaan, että kyllä tämä meille nyt jo niin rakas vatsassa mylläävä lapsemme taitaa tosiaan olla tulossa maailmaan. Silti haluan yhä jatkaa lausetta ja sanoa: jos kaikki menee hyvin ja toivottavasti menee.

Ei tässä muuta. Päivä kerrallaan. :)