Minä ajattelen tätä asiaa nyt aivan valtavasti. Mietin, olenko raskaana. Toivon, että olisin raskaana. Toivon niin valtavasti! Tällä kertaa annan näköjään itselleni luvan toivoa enemmän kuin ennen. En tiedä miksi. Ehkä siksi, koska tämä on viimeinen kerta tämän sortin hoitoja. Ehkä siksi, koska ajoitus osui tällä kertaa paljon paremmin kohdilleen kuin kahdella aikaisemmalla kerralla.

Minun oloni on erilainen kuin ennen. Ja onko se sitten ihme? Minulla on käytössäni sellainen sotku lääkkeitä, joita ei aikaisemmin ole ollut! Ennen oli vain Arimidex, nyt on se+clomhexal+pregnyl.

Yllätän itseni joka välissä ajattelemasta, että se ON MAHDOLLISTA. Kai se onkin. Jos se ei ole, minä en tiedä sitä. Välillä tosin tuntuu, ettei oikein kukaan saa apua inseminaatioista, mutta eihän se niinkään ole.

Minä toivon! Toivon niin paljon kuin pystyn toivomaan. TOIVON!