Täällä ollaan! En oikein osaa selittää, miksi kirjoittaminen on jäänyt. Osin siksi, että olen uudessa työpaikassa ja uusi, haastava työ vie paljon aikaa. Osin siksi, että viime kierto oli hoitopaussia (omasta tahdosta) ja halusin etäisyyttä koko asiaan. Oli pakko saada etäisyyttä.

Nyt se kaikki on taas alkanut. Uusi PAS. Vielä voi yrittää olla ajattelematta sitä, popsia vain pillereitä. Mutta huomenna on ultra ja sitten joskus alkionsiirto. Sen jälkeen piina taas alkaa. En pysty ajattelemaan koko asiaa. Kun ajattelen sitä, mitä edessä on, hirvittää. Hirvittää miettiä, että miten ihmeessä siitä pettymyksestä taas noustaan?

Mä en oikeastaan toivo kannustuksia, että toivoa on vielä jäljellä. Mä toivon kannustusta siihen, että kun/jos se pettymys taas tulee, siitä selviää jotenkin.